Tarja Turunen. 39, tekee kattavan Euroopan kiertueen. Kiertue promoaa Turusen uutta The Shadow Self -albumia, joka julkaistiin elokuussa. Turunen nähdään Suomessa, kun hän esiintyy Lahden Sibeliustalolla 19. joulukuuta. Ykköspelisuositus on Frölunda kertoimella 7,00. Kerroin on vahvasti laskussa. Joukkue on erittäin iskukykyinen ja he saavat kasaan neljä hyvää ketjua. Tasapainoinen ja laadukas nippu. Noista muista pelivalinnoiksi ottaisin Linköpingin, Luleån, Växjön ja HV71:n. Myös Örebrota voi kokeilla todella pienellä. DIF:lle, Leksandille, MODO:lle en laske mahdollisuuksia. Yleensähän näissä voittajavedoissa palautusprosentit ovat surkeita, mutta bookereiden totaalinen perseilyarvio Skellefteån kohdalla antaa pelaajalle mahdollisuuden löytää etua. Brynäs on vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta jätin väliin tässä vaiheessa ainakin.
Lokomotiv: kerroin 26 (Betway)
Noniin katsellaas näitä muita jengejä lyhyesti. Suluissa viime kaudelta runkosarjasijoitus rs ja lopullinen sijoitus)
Jännä on ollut seurata tätä keskustelua, kun Jokereiden siirtyminen KHL:ään vahvistettiin. Osa vanhoista kannattajista valittaa, osa mehustelee. Ulkopuolisista äänekkäimpiä ovat ne, joiden mielestä "ketään ei kiinnosta joku vitu khl-jokrut hähähää tervetuloo liigaan takas vuoden pääst jos otetaa (ei oteta hehehehe)". Vähemmistössä ovat ne "ei-jokerikannattajat" jotka uskaltavat kiinnostuksensa myöntää. Liigan ja Jokereiden välit ovat mitä ovat, ei niistä sen enempää. Kannattaa muistaa, että tässä tekstissä en niinkään spekuloi, vaan ilmoitan asiat absoluuttisina faktoina. Olenhan sentään Seppo Hovin perillinen. Kärpät 4,50 (Betsafe, ei saa enää 4,20 toppi nyt)
Kärpät A+ Krefeld Pinguine (rs2. puolivälierissä ulos)
Eisbären B+ 1. Bars Slovan Bratislava: kerroin 151 (bwin) Koska vituiks menee kuitenkin, niin laitetaan jotain muutakin mikä kusee. Eipä oo kuulunut matchia. Mun profiilikuva ei ilmeisesti oo tarpeeks kendouuu. Sara, jos luet tän niin laita yksityisviestiä. EHC München (rs7. sääleissä ulos vs Iserlohn) Iserlohn Roosters (rs10. puolivälierissä ulos) Augsburger Panther (rs11. ei päässyt jatkopeleihin) Kassa: +548.91 yks. Palautus%: 103.14% Panosten ka: 5.95 yks. Vetoja: 2934 Nyt aamuottelussa Omskie saa vastaansa myös melko heikon Avton. Heillä oli Barsia vastaan todella suuria ongelmia. Ero kamppailupelaamisessa oli todella suuri Barsin eduksi. 1v1-tilanteissa Avton miehet jäivät kakkoseksi jatkuvasti. Avto puolustaa omassa päässä aluetta todella vahvasti. Tämä tuntuu olevan yllättävän yleinen tapa MHL:ssä, vaikka ammattilaistasolla puhdasta aluepuolustusta näkee nykyään vähemmän varsinkaan Suomessa. Monesti peli näyttää siltä, että vastustaja pyörittää yv:tä 5v5-pelissäkin kun Avton viisikko on niin tiiviinä oman maalin edustalla ja ei pyri riistoihin kovin aktiivisesti. Vastahyökkääminen Barsin kaltaista joukkuetta vastaan oli hankalaa. Alemmalta sarjatasolta MHL B:stä tulevaa Batyria vastaan Avto pystyi jo pelaamaan hyökkäyspeliäkin ja erot kamppailupelaamisessa olivat kääntyneet päinvastoin, tosin ei Batyr niin paljon jäljessä ollut. Avto pystyi tässä pitkiin kulmapeleihin. Ylivoimaisesti parhaat pelivalinnat ovat kaikki Betcityllä: Reaktor -0 suomenkieliset casino vendors,5 (1,34). Reaktor -1,5 (1,62) ja Reaktor -2 (1,90). Itsehän en näitä pääse hyödyntämään mutta jos jostain saa vastaavia yms tai saatte Betcitylle mynttiä sisään niin siinä mun vihjeet. Back in business. Ja melkoista businessiahan KHL-kiekko onkin. Rahaa kun sinne puskee niin odotusarvo on lähes samaa luokkaa sen kanssa, että kävisi joka ilta baarissa vetämässä umpitunnelit toosan toivossa. Onneksi betsaajilla tilanne ei ole sama. Kuvan Lev-CSKA:n betsi kaatui Vehasen imurointiin. Samoin kuin satakertoiminen mestaruusbetsi. Noh, ei syyllistetä Peteä liikaa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava etteivät ne parhaat pelit ainakaan Gagarin Cupin finaaleihin sattuneet. Näitä tällee kevyesti kesäillan ratoksi uuniin. Kohta varmaan alkaa tykitykset vähän isommilla jos joku bookkeri antaa kun kunnon kendot alkaa. Uusi kausi, vanhat kujeet. Ainakin bookkereilla. KHL:n hyvinkin sekasortoinen tilanne on viivästyttänyt mestaruuskertoimien avaamista. Vieläkin muutama KHL-kertoimissa vahvoilla ollut bookkeri pitää lappua luukulla. "Ingen KHL-kertzei ikväll". Mutta tilanne ei ole niin mustavalkoinen, onneksi löytyy myös harmaan sävyjä muualtakin kuin Suomen suvesta. Mitä viime kausi opetti meille petsimiehille? Ainakin itselleni sen, että KHL on kaikkea muuta, kuin pelkästään suurten rahaseurojen playground. Vaikka mestaruus menikin Stalnye Lisyn emoseuralle johonkin haisevaan teollisuuskaupunkiin, niin paljon mielenkiintoista nähtiin ja opittiin. Betsailin ennen kauden alkua kasinot suomi yliopistot, että Dinamo Riga ei pääse pudotuspeleihin. Mutta mitäsmitäs. Koko kausi huikeaa lentoa. Lopulta kuitenkin Nazarovin maagiset taktiikat näyttivät kaapin paikan iloista hokia speelanneille sympaattisille latvialaisille. Tyhjistä rakennettu tulokasjoukkue Vladivostok pelasi huikean kauden ja vaikka putosikin voitoin 4-1 Magnille, niin pelillisesti laittoivat tulevat mestarit äärimmäisen tiukille koko sarjassa. Pieni sympaattinen koutsinsa nyt isompiin ympyröihin menettänyt Sibir pudotti suuren ja mahtavan Kazanin jatkosta. Vähän puskista myös Lokomotiv laittoi konferenssisijalta kahdeksan lauluun ykkösen Moskovan Dynamon ja heti perään kakkosen SKA:n. KooJiin kosto nähtiin myös Levissä. Atu ja Raipe johdattivat Barysin huikeaan lentoon. Medvescak iskeytyi KHL-kartalle erittäin kiimaisesti. Mitäpä ihmettä? Samalla Omskit ja muutamat muut floppasivat täysin. Hamburg Freezers (rs1. semifinaaleissa ulos) 26.6.2014 00:00 - Jääkiekko Tässä huikea drinkki yöllisten betsien seuraamiseen. Admiral Vladivostok: kerroin 251 (bwin) Nyt alkaa muutkin heräillä. Mutta mitä se vaati? Miksi täysin ylivertaisen Skellefteån kertoimet lähtivät nousuun. Eivät vieläkään ole saavuttaneet lakipistettään vaan tulevat nousemaan entisestään. Syy on yksinkertainen. Hyvien joukkueiden pelaajat kiinnostavat aina muualla. Hyökkäyksen ykköstähti Lindström sai St.Louis Bluesiin NHL-sopimuksen, MM-tasollakin säväyttänyt ranskalainen Bellemare lähti Flyersiin, huikeasti kehittynyt Melker Karlsson Sharksin organisaatioon, kapteeni ja Ruotsin olympiajengiinkin mahtunut Jimmie Ericsson Pietariin, vähän vaisumman viime kauden pelannut mutta huikeaa maalintekopotentiaalia aiemmin osoittanut Holloway Sveitsiin. Oscar Mölleriä huhut vievät Kazaniin ja myös hänet aikanaan varannut LA Kings on osoittanut kiinnostusta. En ihmettelisi vaikka heinäkuun alussa kuuluisi kummia. Nuori pieni Arvidsson lähtee kokeilemaan siipiään NHL:n testileirille ja hakee paikkaa NHL:stä. Muutama tulevaisuuden tähti teki NHL-sopimukset, mutta pelannevat Skellefteåssa vielä seuraavan kauden. Pakistosta lähti pari tärkeää pelaajaa myös. Korvaajat ovat kovat, vaisun kauden ja vähän heikolla asenteella ajoittain pelaava Mikko Lehtonen ja Bluesin paidassa koko liigaa aivan vitusti dominoinut Daniel Widing. Kyllähän Skellukka joukkuettaan tulee vahvistamaan vielä, mutta kun koko kärkiosasto noin laajassa määrin lähtee, niin vaikea heitä on korvata. Vaikka palapelin saisikin kasaan, niin siitä tuskin muodostuu yhtä kaunista kuvaa kuin viime kaudella. Mutta ei näitä muisteluita enempää. Mennään case-Jokereihin. 29.6.2014 19:00 - Jalkapallon MM2014 TPS on vahvistunut monella tapaa, rakennuspalikoita on vaikka mihin. Lassila hyvä viimeinen lukko. Potentiaalia hiihtää vaikka mihin. Paria laatupelaajaa vielä kaipaa, mutta tulee hankkimaan täydennystä rosteriin. JYPin kohdalla heikko taloudellinen vuosi näkyy myös tässä joukkueessa. Mv-Tarkki huikea, puolustus sen sijaan vaikuttaa todella heikolta. Hyökkäyksessä myös laatua löytyy. Epäbalanssi pelitavan ja pelaajiston osalta vie mahdollisuuksia. Ei pysty pelaamaan vahvuuksillaan tuolla pakistolla. Taistelee joukkueena kuudennesta runkosarjapaikasta. 21.8.2014 19:30 - CHL 1. Kaada jekku lasin pohjalle, laita lasiin myös n. puoli litraa pepsi maxia. Perusteluita tulee vähän myöhemmin joukkueittain blackjack online msn, mutta nyt takaisin Eisbärenin kimppuun. Joukkueen materiaalihan on vuodesta toiseen ollut lähelle sarjan eliittiä. Viime kaudella koko homma meni kuitenkin ihan reisille. Tai noh, ei voi sanoa reisille kun tuntui ettei housujakaan ehditty ottaa pois. Sen verran unisena EBB heräteltiin talviuniltaan siinä vaiheessa kun olisi pitänyt pelata. Bookkerithan eivät missään vaiheessa oikein suostuneet uskomaan, että EBB on yksinkertaisesti paska eikä mitään muuta. Heitä vastaan sai hyviä kertoimia läpi kauden. Joukkueen syöpä oli päävalmentaja Jeff Tomlinson. Viisikkopeli oli aivan kaameaa katsottavaa. Hyökkäys ei toiminut eikä puolustuskaan, välimatkat kasvoivat. Hyökättiin jatkuvasti alivoimaisena mutta puolustettiin vastustajan yv-hyökkäyksiä tai tasavoimaisia vastaan. Pelaajat saivat ihan ihmeellisiä ohjeita. Kulmavääntö omissa, toinen pakki vääntää, hyökkääjä tukee, toinen pakki maalinedustalla kuten kuuluukin, mutta. Tomlinson maalinedustan pakille: "Ennakoi riisto, join the rush". Paketti oli levällään kuin jokisen muijan lettu kun maalinedustalla seisova pakki lähtee about kärkimiehenä mukaan hyökkäykseen. Tsekatkaa Shawn Lalonden pojot. Järkyttävät pisteet, mutta äijä aivan hukassa aina. Miten lähtee homma liitoon Färjestadissa kun pitäisi VITTU puolustaakin. Vielä kun Nikkilän kanssa Kisapuistossa hyvät myllyt ottanut Zepp loukkaantui ja paska Elwingi joutui uuniin pidemmäksi aikaa live news stream, niin EBB oli ongelmissa. Mikä pahinta, CHL:n sivuilla Tomlinson on merkattu edelleen päävalmentajaksi. Jos saatte mahdollisuuden jutella jonkun hänen ex-pelaajansa kanssa, niin kysykää mitä mieltä äijästä.
Tällä lähdettiin juhannuksen viettoon. Kevyet golfit, laadukas musiikki ja vehnäoluiden pohjasakkaan kuuluva YKSI KUKKO Tamin tyyliin. Juhannus oli kuitenkin hyvinkin onnistunut. Ei voi valittaa.
Torpedo: kerroin 55 (Betsson, Betsafe) KHL:n ihmeellisestä maailmasta siirrytään rakkaan länsinaapurimme Svenssonin kiekkokaukaloihin. Lutuuria sitä sun tätä, tässä tammikuisessa pelissä oli hikisesti ehkä 2000 ihmistä paikalla kun pientä trippiä väänsin mestoille. Kahden umpisurkean jengin heikkotasoinen kohtaaminen. Jumbofinaali nimittäin. Ilveksen tähtisentteri Hurtubisekin siellä floppaili täysin. Heikko pelaaja liigatasolle max 25 pinnaa, betsejä anyone? AIK päätti hankkia pappa-Nylanderin, Örebro haki vahvistusta vähän isommalla kauhalla Viitaluoma-J.Sallinen mukaanlukien. Toinen säilyi, toinen ei. Jokainen voi arvella kumpi. AIK:n jehuthan laittoivat omasta pussistaan melkoisia summia sen eteen, että seura pysyisi pystyssä ylipäätään. Kannattajat palkitsivat lähettelemällä tappouhkauksia ja viemällä sianpäitä kotiovelle. Joskus sitä miettii miltä tuntuisi olla seurajohtaja jossain isommassa landiassa kuin tämä perämetsien Suomi. Nyt on matkalässytykset ohi tältä päivältä. Prahasta tulee jotain paskaa, siinä ohessa ehkä vähän laajemmin Tsekin Extraligasta, vaikka se ei olekaan suosikkipetsisarjojani. Palaillaan MM-höntsiin Brasiliaan. Pregamessa kävin ostamassa Titleistin golffipalloja ison kasan loppuseasonia varten. Sillä aikaa uuni oli lämpenemässä ja nyt kun alkaa näyttää sopivia asteita, niin laitetaan paistit uuniin. Tällaista lottoa tänään:
Myös sitä SKA:ta otin. Näillä kohti keieitsel-kautta tällä hetkellä. Noista voi valita mielensä mukaan. Hehheh. Nää Amurit yms kannattaa skipata suosiolla vaikka kerroin ois tuhat. Voittaa nolla kertaa miljoonasta. Väsyny jengi kaikin puolin vaikka Jortsu kerran herättelikin hyvään lentoon.
Vaihdoin äkäiset muijat tasokkaampaan seuraan ja siirryin iltaotteluiden ääreen. Fläppitaulut heiluu, tietokoneet raksuttaa ja aivot naksuttaa. Tuloksena muutama lisäpetsi kisojen pudotuspelivaiheeseen.
Viestin otsikko: Re: Kevyitä sipasuja Seppo Hovin tapaan Betsien osalta näillä näkymin Kärppien 4,20 on lähimpänä pelikelpoista. Sen verran kova nippu Kärpillä. Kannattaa kyttäillä mitä muualta saa kun uudet bookkerit availevat. Ennen kauden alkua varmaan hyvät H2H:t luvassa. Perusteluita varmasti kaivataan. Mutta perustelen vain ja ainoastaan lyhyesti. Ja ilmoitan, että vaikkei rosterit ole valmiita tai ainakaan niitä ei ole julkaistu, niin dominoin silti. Kärpillä on paras joukkue. Sentteriosasto kaipaa vielä vahvistusta, mutta muilta osin sarjan paras joukkue. Tuttu valmentaja ja pelitapa. Hyvät johtavat pelaajat. Tulee kantamaan pitkälle tässä sarjassa. Lukko on vahvistunut selvästi viime kaudesta. Silloin heillä loppui bensakin. Jos olisivat Kärppiä vastaan menneet finaaliin, niin olisi ollut 4-0 tai 4-1 Kärpille. Surullinen fakta. Nyt on kuitenkin materiaalissa leveyttä ihan toisella tavalla. Kärkisentterit puuttuu vielä. Hyvä, tasapainoinen RD:n näköinen nippu. Steppi eteenpäin. Tappara haastaa heti perässä. Hyviä pelaajia vielä, tosin pari huippupelaajaa lähtenee tuosta. Rautakorven poistuminen vaikuttaa negatiivisesti, mutta ei liikaa. Erittäin iskukykyinen joukkue Kärppien ja Lukon vanavedessä. Panostus asiakaspalveluun – Meidän mielestä nettikasino on vain niin hyvä, kuin heidän asiakaspalvelu. Jos tukea ei tule, niin eipä tule pelaajiakaan. Apua tulee saada lähes mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja mieluiten vielä sillä selvällä kotimaisella. Mitä paremmat keinot on pelaajalla ottaa yhteyttä asiakaspalveluun, sitä arvostetumpi suomikasino on meidän silmissä. Parhaat kasinobonukset – Kasinobonukset ovat monelle pelaajalle erittäin tärkeitä ja ilman hyvää tarjousta kasino ohitetaan. Tämä on erityisen totta aktiivisille pelaajille, joilla on tili kymmenillä eri kasinoilla. Hyvä bonustarjous on laatukasinon merkki, mutta me emme yksin keskity isoon euromäärään euro live technologies casino, vaan myös bonuksen ehtoihin. Hyväkin bonus voidaan hassata liian tiukoilla tai epämääräisillä kierrätysehdoilla. Turvallisuus ja tietosuoja – Kaiken pelaamiseen liittyvän lisäksi me myös pidämme huolen siitä, että kasinot joita arvostelemme ovat luotettavia ja turvallisia. Tämä tarkoittaa korkeaa tietosuojaa niin maksutietojen, henkilötietojen kuin itse tietoliikenteenkin osalta. Kasinoiden salauksen tulee olla laadukasta, jotta sinun tietosi pysyvät turvassa. Netissä liikkuu monenlaista huijaria ja kieroilijaa ja me pidämme huolen siitä, että näihin et meidän kautta tule ikinä törmäämään. Parhaat suomi kasinot ovat luotettavia ja pelaajan tulee voida hyvillä mielin pelata ja hoitaa tiliasioita kasinolla ilman epäilyksiä tai huolia. Tervetuloa tutustumaan nettikasinoiden eli online kasinoiden ihmeelliseen maailmaan. Netti on täynnä vaihtelevan laatuisia sivuja rahapelien pelaamiseen. Parhaat ovat upeita ja hauskoja pelipaikkoja ja huonoimmat kannattaa kiertää kaukaa. KasinoSuomi.com auttaa suomalaisia pelaajia löytämään parhaat casinot, arpasivut, nettibingot ja kaikki muut netti-rahapelien pelisivut. Turvalliset rahansiirrot – Me vaadimme, että nettikasinolla tulee olla helppokäyttöisiä ja luotettavia rahansiirtokeinoja, joiden tulee toimia nopeasti. Suomalaisille sopivia talletuskeinoja tulee löytyä, kuten verkkopankkitalletuksia starburst free spins video, nettilompakoita ja viimeisenä vaihtoehtona myös yleisimpiä luottokortteja. Paras mobiilikasino – Nykypäivänä kaikki pelit kulkevat taskussa mukana ja liikkuva pelaaminen on muodissa. Tämä ilmiö on tullut myös nettikasinoille ja parhaat kasinot suomessa tarjoavat luonnollisesti omat mobiilikasinot. Me pidämme huolen, että jos kasinolla ei pysty pelaamaan matkan päältä, niin sinä kyllä tiedät sen. Meidän suosittelemien suomalaisten kasinoiden ansiosta sinun ei tarvitse muuta kuin klikata hiirellä tai pyyhkäistä puhelinta ja pääset heti kokemaan parhaat nettikasinot. Meidän eksklusiiviset tarjoukset ovat voimassa kaikille suomalaisille pelaajille, olit sitten Helsingistä, Kuopiosta tai Rovaniemeltä, niin pääset nauttimaan isoista tarjouksista. Tervetuloa nettikasinoiden maailmaan. Kasinosuomi on oikea paikka löytää paras nettikasino juuri sinulle. Meillä on tuoreimmat tiedot nettikasinoista, ilmaiskierroksista, VIP-ohjelmista ja muusta. Kasinosuomella me pyrimme olemaan kaikenkattava tietolähde kaikkeen nettipelaamiseen liittyvässä. Meillä on tarjota suuret määrät tietoa niin nettikasinoista arvosteluiden muodossa, aloittelijoille hyödyllinen kasino-opas. eksklusiivisia bonustarjouksia, pelioppaita parhaaseen strategiaan ja tietysti tuoreimmat kasinouutiset. Suomi ei päässyt parhaista lähtökohdista yhteenkään MM-karsintojen otteluunsa. Jääkiekon MM-kisat ovat joka kevään kohokohta, ainakin suomalaisen tuulipukukansan parissa. Voittavaan vedonlyöntiin pyrkivän pelaajan kannattaa myös pitää tämä mielessä! Jääkiekon MM-kisoissa pelivaihdot ovat äärimmäisen isot, mikä takaa loistavat kertoimet ja kohdetarjonnan. Pelattavaa on paljon ja sekä kansainväliset vetokohteet että Veikkauksen pelit pursuavat ylikertoimia ja alipelattuja kohteita. TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.
0 Comments
Leave a Reply. |