Tässä pihapiirissämme sijaitsevassa hierontapaikassa ravasimmekin harva se ilta. Ja se paras hieroja on numero 858, ihan vaan tiedoksi jos satutte poikkeamaan. Rouva K ja minä suosittelemme, ihan vaikka vaan tämän hierojan vuoksi käväisemään Pekingissä. Oli se vaan niin hyvä kokemus. (Puhumattakaan Kiinan muurista, Taivaallisenrauhan aukiosta, Laamatemppelistä, Kielletystä kaupungista, Pekingin oopperasta, Kiinalaisista vanhuksista ja heidän voimisteluistaan, ihmisten ystävällisyydestä, herkullisista ruuista ja monista, monista muista). Minä, kaukaa viisaana, ostin Suomen K-raudasta lähtiessäni hiukkassuojaimen. Sellaisen mitä rakennusmiehetkin käyttävät, ettei keuhkot saastuisi. Sen ansiosta oli helppo hengittää ja melko vaaratontakin kulkea. Maskini takana pystyi hyvin jauhamaan jenkkiä ja puhumaankin, toisin kuin kiinalaisversiossa, missä naama oli niin lytyssä, ettei oikein pystynyt edes hengittämään. Suomalaisversio oli minulle paras vaihtoehto, kun taas Liivei ja Han Sebo lukivat kymmenien muiden maskien tuoteselosteita ja vertailivat niitä. Sillävälin minä odottelin heitä vartijapoikaa jututtaen, jolle maskiksi riitti pelkkä takin kaulus. Kiinalaiset keuhkot ne ovat niin karaistuneet tai pölyttyneet jo tuossa 25-vuoden iässä, etteivät he välitä. Mutta äiti-ihmisenä en minä kyllä kestä katsella tuota nuorukaisen kaulukseen hengittämistä, vien hänelle uuden vuoden lahjana upouuden maskin. Liivei ja Han Sebo päätyivät kiinalaisversioihin, ne oli heidän naamoilleen just passelit. Näyttäisi siltä, että valveutuneimmat paikalliset ovat tajunneet maskin käytön tärkeyden ja katukuvassa näkyykin paljon maskinaamoja, niin nuoria kuin vanhojakin. lennon ajalta paras x men, palvelun pelatessa koko ajan. Virkailija ei vaivautunut edes sanomaan, mitä se lippu olisi maksanut ilman tarjousta. Kuuleeko sen äänestä, ettei jollakin ole varaa? Minä nuija annoin periksi, enkä laittanut virkailijaa laskemaan paljonko lippu tulisi mulle maksamaan. Oli plussapistettä ja sen sellaista. Kävin sitten itse katsomassa sen bisneslipun hinnan. Eihän se ollut kuin 4098,-. Katsoin nimittäin ensin, että se on 8800,-. Siihen nähden halpahan tuo olisi ollut. Liukastelin jo aamuvarhaisella lenkkeillessäni koiran kanssa. Pienellä tienpätkällä olin kumossa viidesti, koira kahdesti. Joku olis voinut luulla, että aamukahvin sijaan on nautittu jotain vähän väkevämpää. Ei oltu. Kyllä me koiran kanssa pyörittelimme päitämme, kun ei meinannut liikkumisesta mitään tulla. Yhdestä liukastumisesta kun selvittiin, niin heti perään seuraava ja sitä rataa. No, vein koiran kotiin ja otin alle yli 20 vuotta vanhan pyörän nastoilla. Töihin oli päästävä ja luotin eniten tähän kulkupeliin. En meinannut tarttua tähän haasteeseen, kun on niin tavanomainen tämä meidän stoori, mutta en voinut olla tarttumattakaan. Se oli vuosi -95 ja minä vietin vauhdikasta sinkkuelämää, olin viettänyt jo useamman vuoden. Sitten eteeni sattui, espoolaisessa lähiökuppilassa, tämä ihan suomalainen Han Sebo. Heitä oli isompi kaveriporukka liikenteessä ja meno oli vauhdikasta. Kaverini kanssa lyöttäydyimme heidän seurueeseen, kun heillä tuntui olevan niin hauskaa. Han Sebo oli uppoutunut juttusille kavereittensa kanssa, häntä ei näyttänyt kiinnostavan mikään muu. Ei tanssinut, ei lyöttäytynyt meidän juttusille, tuskin edes huomasi minua. Näytti olevan erityisen hillitty tyyppi. Pyysin sitä tanssimaan, mutta ei ollut kuulemma tanssijatyyppiä. Sen kaverit raahasi sen kuitenkin tanssilattialle, kun olivat sitä mieltä, ettei naisille sovi rukkasia jaella. Kyllä hän yhden tanssin suostui tanssimaan kanssani, mutta ei yhtään enempää. Oli jätkien kanssa jutut kesken ja kiire jatkamaan niitä. Joku siinä tyypissä kuitenkin vaan kiehtoi. Me ihan hurahdettiin siihen kiinalaiseen tyyliin, että ruuan kanssa juodaan teetä. Kyllä olikin hyvä yhdistelmä ja ehkä vähän terveellisempikin kuin kokis, olut tai viini. Kaikki kuitenkin aina aloitettiin lasillisella kuumaa vettä. Mihin vaan takapuolesi tyrkkäsit, hetkeksi lepuuttaaksesi jalkojasi, niin johan vaan joku oli kiikuttamassa sulle lasillista kuumaa vettä. Joka kerta se tuli myös tarpeeseen, sillä Pekingissä sattui olemaan just silloin tosi kylmää, jopa kylmempää kuin Suomessa. Eihän me sitä lähtiessä otettu huomioon, ajateltiin menevämme pikemminkin etelän lomalle. Uikkaritkin oli mukana, ihan kaiken varalta, eihän näistä säistä koskaan tiedä. Toinen mikä meitä lämmitti kovasti oli ruuissa olevat chilit. Chileissä ei säästelty. Yhdestäkin ruoka-annoksesta kerättiin kaikki chilit, kun potkua siinä oli ihan ilman niitäkin, litran mitallisen verran oli kertymä. Olishan luullut, että jo tuolla chili määrällä taudit olis pysynyt poissa, mutta ei. Flunssaa pukkas ja oikein kunnolla. Enhän minä niitä kuumentanut, otimme riskin ja vedimme pöperöt siltä seisomalta. Kannatti, sillä kukaan ei sairastunut. Lentokin meni ihan hyvin ja meillä on nyt taatusti paljon parempi vastustuskyky. Tämän kokemuksen jälkeen ei pelota syödä enää mitään. Ostosten lomassa jututimme Honqsiaon pikku-putiikkien myyjätyttöjä. Ihmettelimme heille Taivaan temppelin väenpaljoutta ja erityisesti yhtä Taivaan temppelin puiston osaa. Siellä oli ihmisiä seisomassa edessään lappuja, joissa oli nuorukaisten kuvia ja tietoja Rouva K matkusti bisneksessä. Oli ollut hierovaa istuinta ja jaloille jos jonkinlaista kohoasentoa. Puhumattakaan meikkilaukuista ja muista ihanista tuotteista, mitä olivat lahjoitelleet. Hierontaan pääsimme myös Pekingissä, testasimme nimittäin Han Sebon lähi-hierontapaikat. Otteet niissä oli melkein kuin Qatarissa hieroja Katin ( asiakkaat kutsuvat häntä leikkisästi myös kiduttaja-Katiksi, mikä viittaakin melko osuvasti hierontatyyliin). Mutta niin kiduttaja-Katin kuin lähiöhierojankin jälkeen, on niin irtonainen olo, että jalat meinaa mennä ihan muualle kuin muu vartalo. Eikä migreeni taatusti uskalla tulla ainakaan puoleen vuoteen näiden käsittelyjen jälkeen. Kiduttaja-Kati ymmärsi puhetta, mutta teki niinkuin parhaaksi katsoi. Lopetti hieronnan vasta, kun asiakas oli vetänyt muutaman potkun tai hallitsemattoman nyrkin iskun hierojaansa. Kiinalaishierojat eivät ymmärtäneet puhetta, tai ainakaan englantia euro casino suomi ruotsi, mutta esittämäämme pantomiimiä hienosti. Ihmettelin, etteikö heille ole koulussa opetettu englantia, kun eivät sitä sanaakaan puhuneet. ”Kyllä opetettiin, mutta olin niin laiska lukemaan” sanoi hierojani. Voi että minä tykkään tuommoisesta rehellisyydestä. Siinä heittelin ylävitosia hierojani kanssa kasino euro iron, samassa veneessä oltiin. Minä kuuluin samaan joukkoon, sillä erotuksella, että minulta sujui jees ja nou. Ja vielä lopuksi, ainakin minulle jäi mieleen paljon, erittäin paljon. Kurssista puuttui kaikki turhat häiriötekijät: komeat ambulassimiehet, nimettömien sormien vahtaaminen, hauiksen ympäryksen arviomittaukset, hiusten jatkuva ojennukseen laitto, hampaiden putsaaminen huomaamattomasti, hengityksen hajun tarkistamiset, pömppömahan peittäminen…… Menin paikalle ajoissa, niinkuin tapana on ollut. Ihmettelin mikä nainen siellä koulutustilassa hääräsi. Kyselin ihmeissäni, missä on se kurssi, mitä pitää ne ammattitaitoiset pelastaja ensihoitajat. Joku tiesi sanoa, että tämän kurssin vetäjä on koulutustilassa hääräävä nainen. Suuntasin samantien hakemaan kimpsuni ja kampsuni ja lähdin vähin äänin ulko-ovelle, kunnes takaani kuului tuttu tervehdys. ”Hei se kurssi on täällä!” huikkasi joku vanha tuttu. Ei auttanut kun heittää päällysvaatteet ja asettua koulutustilaan. Kurssi pyörähti käyntiin ja niin me toistakymmentä naista hääräsimme milloin minkäkin anne-nuken kimpussa. Sidoimme kolaripotilaiden haavoja ja Suomalaisia on ollut enemmГ¤n vГ¤hemmГ¤n vakinaisesti PekingissГ¤ 80-luvulta lГ¤htien. Nykyinen aikuisten määrГ¤ on parin kolmen sadan paikkeilla, loput lapsia us casino roulette rules, joten karkeasti viitisen sataa suomalaista toimii PekingissГ¤ tai lГ¤hialueilla. Suomalainen yhteisГ¶ on ollut vuosien varrella melko kiinteГ¤. YhdessГ¤ on jГ¤rjestetty säännГ¶llisiГ¤ joulu- ja kevГ¤tjuhlia, pelattu sГ¤hlyГ¤, tikkaa ja mahjongia sekГ¤ jГ¤rjestetty retkiГ¤ ja muuta toimintaa. Suomalaisen yhteisГ¶n tuki on ollut kuitenkin merkittГ¤vГ¤ varsinkin uusille muuttajille, sillГ¤ kieli- ja kulttuuri aiheuttavat monelle tulijalle melkoisen kynnyksen sopeutumiseen. Uuteen kulttuuriin muutettaessa ei ole helppoa kun totutut arjen rutiinit lakkaavat toimista ja mitään itsestään selvyyksiГ¤ ei ole. Energiaa kuluu runsaasti "pikkujuttujakin" hoitaessa. Jo pitempään paikan päällГ¤ asuneet ovat perinteisesti ottaneet tulokkaat siipiensГ¤ suojaan neuvoen prime insurance company, miten elГ¤mГ¤n pikku kiemuroissa ja aasialaisessa arjessa selvitään. Kaikille Pekingiin muuttaville ja uusille tulokkaille suosittelemmekin yhteyden ottamista sekГ¤ oman yrityksen PekingissГ¤ asuviin muihin perheisiin tai pariskuntiin sekГ¤ rohkeasti vaikka tГ¤mГ¤n sivun webbimastereihin. Pekingin huimaa vauhtia muuttuvassa ympГ¤ristГ¶ssГ¤, kukaan ei tiedГ¤ vastausta kaikkeen, mutta yleensГ¤ ainakin hyvää seuraa ja apuakin lГ¶ytyy.
Ystävällisyys ja hyvä palvelu ovat tyypillisiä kiinalaisille, oli turisti sitten kadulla vain kävelemässä tai siellä vähän eksyksissä, kaupassa ostoksilla, ravintolassa syömässä, hotellissa tai vaikkapa taksissa. Ystävällisyys on sellainen luonnonvara, joka tulee heiltä suoraan ja puhtaasti suoraan sydämestä. Ei haittaa, jos ei osaa puhua kiinaa, sillä suurin osa kiinalaisista osaa puhua englantia. Yleensä heidän ensimmäiset sanansa turistille ovatkin ”Hello! Can I help you ?”.
Kaupungin tunnetuin nähtävyys on tietysti Kiinan muuri, joka on 6352 kilometriä pitkä. Se on rakennettu 400 eaa. ja 1600-luvun välisenä aikana. Satunnainen matkailija tuskin jaksaa kävellä muurin alusta loppuun. Kokemus on kuitenkin huikea jo siellä käydessä ja katsoessa upeita maisemia. Se on osa sitä idän mystiikkaa. Lisäksi Ming Tombs on ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde. Ming Tombs on Ming-dynastian viimeinen hautapaikka eli mausoleumi. Rakennukset siellä ovat kiinalaiseen tapaan upeita ilmaista pelirahaa casino 580, ja näytteillä on vanhojen keisarien hienoja tavaroita. Viralliset vapaapäivät ja niihin yleisesti liittyvät lomat vahvistetaan vuosittain. Normaalisti Kiinassa vietetään seuraavia juhlapäiviä: Jos kärsii allergiasta tai on rajoitteita ruokavalion suhteen, kannattaa tämä kirjoituttaa kiinalaisin kirjoitusmerkein paperille. Sen voi tarvittaessa näyttää tarjoilijoille. Käymälät ovat yleisesti ottaen kohtalaisen siistejä, mutta kaikissa ei ole WC-istuinta, vaan ainoastaan reikä lattiassa. Käymälöistä ei myöskään yleensä löydy WC-paperia. Kiinaa käsitteleviä teoksia on julkaistu runsaasti, erityisesti viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Voimakkaan talouskasvun myötä olosuhteet Kiinassa muuttuvat kuitenkin nopeasti. Seuraavassa on mainittu muutamia Kiinaa koskevia yleisteoksia sekä suomeksi julkaistuja kirjoja. Monet kirjoittajista ovat julkaisseet useita Kiinaan liittyviä kirjoja ja artikkeleita vuosien aikana, joten heidän nimensä toimivat hyödyllisinä hakusanoina myös muille Kiina-julkaisuille. Myös internetistä löytyy erittäin runsaasti Kiina-tietoa. Lähes kaikkia länsimaisia ja muita isoja merkkejä löytyy. Ilmastointilaite on tarpeen. Suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta lyijytöntä (93 tai 97 oktaania) bensiiniä on saatavissa toistaiseksi rajoitetusti. Diesel-käyttöisten henkilöautojen maahantuonti ei ole sallittua. Kiinan pankkipalveluiden taso on hyvä ja monissa konttoreissa esimerkiksi Pekingissä ja Shanghaissa puhutaan myös englantia. Pankkiautomaatteja on suurimmissa kaupungeissa varsin runsaasti, ja useimmissa toimivat niin kansainväliset luottokortit kuin kiinalaisten pankkien kortit. Tilisiirtoihin liittyy kuitenkin kustannuksia, minkä takia käteisellä tai shekeillä maksaminen on edelleen yleistä. Kiinassa yleisesti myytävien piraattituotteiden osalta on syytä huomioida, että niiden vienti esimerkiksi EU:n alueelle voi johtaa rangaistukseen. Paluumuutosta kannattaa kerätä tietoja myös Suomen Tullin verkkosivuilta. Vaatteita voi hankkia sekä normaaleista vaatetusliikkeistä että basaarityyppisiltä marketeilta. Vaatteita voi myös teettää yksityisillä räätäleillä. Räätälit osaavat vaihtelevasti englantia, joten halutun vaatekappaleen teetättämisessä auttavat kiinan kielen taito ja mallipiirrokset. Kiinassa normaali valokuvaaminen ja filmaaminen on sallittua, paitsi milloin se on erityisistä syistä kielletty. Muistikortteja ja muita tarvikkeita on saatavilla yleisesti. Filmien kehittäminen ja digikuvien tulostaminen valokuvaliikkeissä on edullista, mutta laatu saattaa vaihdella. Pekingissä Houhain ja Sanlitunin perinteiset ravintola-alueet ovat suosittuja, minkä lisäksi kansainvälisen tyylisiä baareja, pubeja, klubeja ja ravintoloita on myös eri puolilla kaupunkia. Yökerhoissa ja pubeissa ei yleensä ole minkäänlaisia ikärajoituksia, mistä alaikäisten lasten vanhempien on syytä olla tietoisia. Suurimmissa kaupungeissa on lukuisia taidekeskuksia ja -gallerioita näyttelyineen. Myös musiikkielämä on vilkasta ja korkeatasoista. Kiinalaiseen oopperaan kannattaa tutustua. Näyttelyistä, konserteista ja muista tapahtumista saa hyvin tietoa internetistä sekä Pekingin ilmaisjakelulehdistä Agenda, City Weekend, That's Beijing ja The Beijinger. Kiinassa on varsin tiheä sisäinen lento- ja junaliikenne. Luotijunaratojen verkosto on huomattava. Mikäli Kiinaan tuleva ulkomaalainen majoittuu muualle kuin hotelliin eli esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luokse, tulee hänen käydä ilmoittautumassa lähimmällä poliisiasemalla 24 tunnin kuluessa saapumisestaan. Ulkomaalaisilla tulee olla omat, yksityiset vakuutukset. Pekingissä ja Shanghaissa toimii lukuisia kulttuuri-, liikunta- ynnä muita yhdistyksiä ja yrityksiä. Esimerkiksi Chinese Culture Center järjestää kiinalaiseen kulttuuriin liittyviä kursseja, luentoja ja tapahtumia matkojen lisäksi. Pekingin yliopistoissa on vuosittain muutama kymmenen suomalaista, pääasiassa kiinan kielen opiskelijaa. Suurlähetystön verkkosivujen linkkilistan kautta pääsee kiinalaisten yliopistojen sivuille. Kiinassa on oikeanpuolinen liikenne. Kaupungin alueella nopeusrajoitukset ovat 40 km/t ja paikoin 60 km/t ja maanteillä 60-80 km/t. Moottoriteillä on yleisesti käytössä kaistakohtaisia nopeusrajoituksia (80-120 km/t). Liikennekuri on puutteellinen ja liikenne ajoittain kaoottinen. Polkupyörien määrä on vähentynyt merkittävästi ja autojen määrä vastaavasti lisääntynyt. Postikonttorit ovat yleensä auki maanantaista perjantaihin kello 08.30 - 18.30. Postin kulku on yleisesti ottaen luotettavaa. Kantoaika Suomeen on noin 10 päivää. Erityispikalähetykset ovat myös mahdollisia, mutta kalliita. Kiinan kaupungeissa yleisiä käymälöitä löytyy varsin hyvin muun muassa ravintoloista, ostoskeskuksista/marketeista ja yleisistä tiloista kuten puistoista, samoin turistikohteissa ja moottoriteiden huoltoasema/levähdysalueilta. Puhelimet - sekä lankalinjat että matkapuhelin - toimivat yleensä hyvin. Kiinan suunta on +86, ja Pekingin suunta lankalinjoilla 010 (ulkomailta soitettaessa ilman ensimmäistä nollaa). Kiinasta ulkomaille soitettaessa alkuun laitetaan 00. Ulkomaalaisella ajokortilla ei saa ajaa Pekingissä, joten omalla autolla ajamista harkitsevan on haettava kiinalainen ajokortti. Tämä edellyttää lääkärintarkastusta ja kirjallisen kokeen suorittamista. Ajokoetta ei vaadita. Omalla autolla voi matkustaa vapaasti. Esimerkiksi Tianjiniin ja Beidahen rantakaupunkiin ajaa Pekingistä moottoriteitä pitkin muutamassa tunnissa. Maantieverkoston taso vaihtelee kuitenkin maakunnittain ja etäisyydet ovat pitkät. Kaupungeissa vaatetus on hyvin länsimaista. Sekä päivä- että iltatilaisuuksissa käytetään yleisesti (tummaa) pukua ja naisilla lyhyttä pukua tai housuasua. Smokkia tai frakkia (naiset pitkä puku) tarvitaan harvoin. Suomi-koulu aloitti toimintansa Pekingissä vuonna 1997. Sen tarkoituksena on järjestää kerran viikossa tilaisuus alle 15-vuotiaille suomalaislapsille suomen kielen opiskeluun ja Suomen asioihin perehtymiseen. Koulu toimii nykyisin lauantaisin Western Academy of Beijing-koulun tiloissa. Suomi-kuva on lähinnä myönteinen, mutta Suomen tunnettuus Kiinassa rajoittuu melko pieneen osaan eliittiä, samoin kuin Suomen kanssa tekemisissä olleisiin opiskelijoihin, liikemiehiin, virkamiehiin ja muihin matkailijoihin. Asioista perillä olevat muistavat myönteisesti Suomen olleen ensimmäisiä Kiinan kansantasavallan tunnustaneita länsimaita. Juhlavuoden aikana järjestetään lukuisia tapahtumia sekä Suomessa että ulkomailla. Näin myös Kiinassa, jossa järjestetään useita erilaisia Suomi 100 –teemaisia tapahtumia ympäri vuoden. Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta 1917. Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Suomalaiset ovat kohta sata vuotta rakentaneet omaa maataan, päättäneet asioista yhdessä ja vievät nyt maansa uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Enempää ei tarvitsisikaan kirjoittaa kun aloittaa sillä että puikot piti pyytää ja sitten ne löytyivät suunnilleen tiskin alta. Ei tänne enää. Joku tuossa jo mainitsi Aleksis Kiven kadun Pekingin, jota minä olen ainakin ennen pitänyt aika hyvänä. Pitääpä mennä taas käymään ettei ihan pääse vaipumaan epätoivoon näiden suomettuneiden kinkkisyöttölöiden kanssa. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu pelasi. Musiikki ei häirinnyt. Ohhoh, kävin katsomassa. Mä kävin 3 muun ihmisen kanssa vähän aikaa sitten Ravintola Chinassa Annankadulla, se on yks Suomen vanhimpia kiinalaisia, perustettu jo 1973 - Tosin ensimmäinen kiinalainen oli hotelli Tornin kiinalainen keittiö joka toimi vuodet 1953-1960, ja sitten seuraava eli ensimmäinen varsinainen kiinalainen ravintola oli Tapiolan Chez Tzeng, pistettiin pystyyn 1969. Sen tilalla taitaa olla nyt toisenniminen paikka, jonka ylläpitäjät on kuitenki alkuperäsen paikan jälkeläisiä. Ruuasta lounasaikaan yksi oli syötävissä kun laittoi runsaasti chiliöljyä. Se oli sinänsä oikein mukavasti rapeaksi paistettu possu vihannesten kera. Muissa ei ollut niin paljon muotoa tai makua, että olisin kokeilun jälkeen ottanut yhtään enempää. Tuliseksi opastetussa oli hämärästi havaittavissa jokin maku. Enempää ei tarvitsisikaan kirjoittaa kun aloittaa sillä että puikot piti pyytää ja sitten ne löytyivät suunnilleen tiskin alta. Ruuasta lounasaikaan yksi oli syötävissä kun laittoi runsaasti chiliöljyä. Se oli sinänsä oikein mukavasti rapeaksi paistettu possu vihannesten kera. Muissa ei ollut niin paljon muotoa tai makua, että olisin kokeilun jälkeen ottanut yhtään enempää. Tuliseksi opastetussa oli hämärästi havaittavissa jokin maku. Erinomaisia ruokia olen syöny myös Tapiolan Tung Hingissä, esim todella hyvää Kanaa Kung pao, jossa oli isoja kananpaloja ja vihanneksia, kastike ei mikään hapanimelä vaan osteri-jotain; isoja chilillä maustettuja jättirapuja rapeiden vihannesten kera ja tulista härkää setsuanilaisittain, ja se oli oikeesti tulista, hiki nous otsalle, eli tuli hyvä olo. Hoh hoijaa - won kiinalaiseen perinteiseen ateriointiin ei kuulu lainkaan makea jälkiruoka. Makeita kakkuja ja muuta makeeta syödään ainoastaan erikseen esim teen kanssa vieraita jos tulee kylään, mutta ei aterian yhteydessä. Vilkkaan kadun varressa sijaitseva FINDS-ravintola toimii Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa. Suunnitelmissa on muutto Hongkongin keskustaan, missä kaupungissa työskentelevät ulkomaalaiset voisivat löytää tiensä ravintolan asiakkaiksi. Sellaista herkkua ei olekaan, jota hän ei maistaisi. Keittiöpäällikkö Jaakko Sorsan mukaan saaristolaisleipä maistuu hyvin hongkongilaisille, jotka ovat makean kantonilaisen keittiön kasvatteja. Mika Mäkeläinen / Yle – Siinä on se Hongkongin kontrasti. Täällä voi tehdä mitä tahansa. – Pohjoismaiset ruuat ovat hyvin terveellisiä ja yksinkertaisia, mutta maultaan erikoisia, Li arvioi. Vapaapäivinä voi samoilla metsäisillä kukkuloilla, missä vastaan voi tulla apinoita ja jopa pythonkäärmeitä. Sorsa kertoo viihdyttävänsä ruokailijoita Suomi-tarinoilla. Miten pihlajanmarjat on poimittu oman kotitalon pihalta Helsingistä tai miten kalaa tarttuu mummonmökin laiturilta. FINDS-ravintola on Hongkongin ainoa pohjoismainen ravintola. Mika Mäkeläinen / Yle Noin vuosi sitten avattu ravintola Moi, viralliselta nimeltään Moi Restaurant and Lounge, sijaitsee Pekingin Dangdai Moma -alueella, jossa asuu varakkaita kiinalaisia sekä ulkomaalaisia. Asema-aukion pahoinpitelystä tuomitulle uusnatsille vaaditaan kuuden vuoden vankeutta – käräjäoikeuden tuomio oli kaksi vuotta 6.4.2017 Arkipäivänä lounasaikaan kaikki parikymmentä ruokailijaa ovat kiinalaisia, iältään selvästi keski-iän alapuolella. Ravintola ei ole täynnä mobiili casino forums, mutta jokaisessa pöydässä on asiakkaita. Nyt.fi: Ysäriklassikkosarja Gladiaattorit tehdään uusiksi: Kenestä tulee uusi Viikinki? Vapaaehtoiset yrittävät pelastaa lemmikkejä Kolumbian mutavyöryalueella Kolumni: Nuoret naiset vetoavat miehiin, mutta syynä ei ole vain kaunis iho tai energisyys 6.4.2017 Ravintolan annoksista vain pieni osa kuuluu pelkästään suomalaiseen keittiöön. Ruokalistan perusteella Moita voisi pitää pohjoismaalaispainotteisena eurooppalaisena ravintolana. Keskivartalolihavuus on vaarallisempaa kuin moni luulee, sanoo professori – mutta mitä vatsan pienentämiseksi voi oikeasti tehdä ennen kesää? 3.4.2017 Kertovatko näkyvät lihakset oikeasti terveydestä? Lihaksen koko ei aina viesti suoraan voimasta, sanoo asiantuntija 6.4.2017 HS-analyysi: Some-aalto palautuslennosta Afganistaniin käänsi valon sinne, minne moni ei halua katsoa – ja teki sen tavalla, joka kertoo paljon ajastamme 5.4.2017 Presidentti Duterte määräsi joukkoja Etelä-Kiinan meren kiistellyille saarille – ”Nostakaa salkoon Filippiinien lippu” Suomessa on ollut kiinalaisia ravintoloita vuosikymmenet. Kiinassa sen sijaan suomalaiset ravintolat ovat harvinaisia. Mielipide: Erikoislääkäri mielipidesivulla: Olen maksanut yhteiskunnalle 380 000 euroa – Suomelle olisi ollut lottovoitto, jos olisin muuttanut tänne vasta 25-vuotiaana 2.4.2017 Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus 30.3.2017 ”Hapatettua kaalia ja porsaanlihaa saviruukussa. Sitä voi syödä vaikka Länsi-Pekingissä, joka minun mielestäni on oikeaa, alkuperäisempää Pekingiä.” Pöytätennistähti Benedek Oláhille haetaan joukkorahoituksella 10 000 euroa Monia Suomessa yleisiä raaka-aineita on Pekingistä vaikea tai jopa mahdoton löytää, Niskanen sanoo. Esimerkiksi maustepippuria ei Kiinassa tunneta. Lohi tulee Norjasta, mutta monia muita Suomessa tunnettuja kalalajeja ei ole saatavilla. Ennen joulua ei löytynyt lanttuja, joten lanttulaatikon sijasta tehtiin bataattilaatikkoa. ”Siitä tuli vähän kuin imelletty perunalaatikko.” Liika suola kertyy ihon alle – Yllätyshavainto voi olla uusi kirous ihmiselle 6.4.2017 Ivanka Trump kertoi työstään Valkoisessa talossa: Puhun isälleni täysin suoraan Kommentti: Kiinan ja Suomen presidenttien tiedotustilaisuus ei ollut vain huvittavan jäykkä, vaan myös pelottava 5.4.2017 HS-analyysi: Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen? 29.3.2017 Kenestä tulee Helsingin pormestari? Ehdokkaat tentattavina HS:n suorassa lähetyksessä kello 16.30 Finpro Shanghai Sivusto kaikkien suomalaisten iloksi, jotka suunnittelevat muuttoa Pekingiin tai asuvat jo siellä. Sivuja ylläpitävät ja rakentelevat pekingin suomalaiset webbimasterit, jotka vapaa-aikanaan luovat informaatiopakettia kaikille Pekingistä kiinnostuneille. Dragon Riders Mc, Finnish HD Club Beijing Shanghain Suomi-koulu toimii ranskalaissaksalaisen koulun tiloissa Jin Hui lu 437, Hong Qiaon alueella, lauantai aamuisin klo 10.00-12.30. Koulukertoja on noin 1-3 kertaa kuukaudessa. Suomi-koulussa lapset opiskelevat äidinkieltään suomenkielentaidon ja iän mukaan jaetuissa ryhmissä. Suomi-koulu pyrkii antamaan kouluikäisille valmiudet heidän oman äidinkielensä ylläpitoon ja kehittämiseen. Koulussa lapsille on tehty tutuksi kielenopiskelun lisäksi suomalaisia tapoja ja perinteitä. Suomen Suurlähetystö Kiinan suurlähetystö Yhteyshenkilö: Jere Tala Rovasti 6.10. järjestettiin jäsentilaisuus teemalla ”Kuluttajatuotteiden kauppa Kiinaan ja Shanghain vapaakauppa-alueen toiminta”. Tilaisuudessa kuultiin Yi Expressin ja Shinelogisticsin yrityscaset sekä Shanghain vapaakauppa-alueen toiminnasta. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä B&B Advisors suomalainen casino pennsylvania, Ltd:n kanssa. 23.9. kauppayhdistyksellä oli kunnia saada TEM:n kansliapäälliköksi nimitetty Jari Gustafsson vieraaksi jäsenlounaalle kertomaan Kiinan ajankohtaisista asioista. Jari Gustafsson toimi suurlähettiläänä Pekingissä vuosina 2013-2015. Kauppayhdistyksen yhteistyökumppani Kiinassa on The China Council for Promotion of International Trade (CCPIT). Kauppayhdistyksen ja CCPIT:n yhteistyösopimus uudistettiin 17.9.2015 Pekingissä. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa 23.2. ja 23.9.2015. Lisäksi kauppayhdistyksen jäsenille tiedotettiin ja jäsenet kutsuttiin moniin Suomen ja Kiinan väliseen kauppaan liittyviin tilaisuuksiin ja seminaareihin, mm. 22.10. kauppayhdistyksen jäsenet oli kutsuttu Helsingin kaupungin vieraiksi kuulemaan toukokuussa 2016 järjestettävästä Moi Helsinki –tapahtumasta sekä Helsingin kaupungin kaupunkisuhteista Kiinassa. 4. Kauppayhdistyksen hallitus Kiinan pääkaupungissa Pekingissä historiallisten dynastioiden saavutukset, nykyaikaiset pilvenpiirtäjät ja kommunistinen maailmankatsomus nivoutuvat saumattomasti yhteen.
Pekingin pilvenpiirtäjien keskeltä löytyy myös useampi viehättävä puisto, jotka antavat usein sumuiselle kaupungille väriä. Nämä vihreät keitaat toimivat paitsi ulkoilualueina, myös liikuntapaikkoina. Paikalliset harrastavat puistoissa liikuntaa miekkailusta rivitanssiin, ja parhaimmillaan puistot ovatkin varhain aamulla, jolloin eläkeläiset aloittelevat päiväänsä. Pekingissä kannattaa piipahtaa Beihai- sekä Houhai-puistoalueilla. Ming-dynastian aikaan, kuutisensataa vuotta sitten, rakennettu Kielletty kaupunki kuuluu Pekingiin suuntaavan pakollisiin nähtävyyksiin. Hotellista kannattaa kysellä taksia, jolle voi hyvinkin saada sovittua kohtuullisen hinnan etenkin, jos muurille menijöitä on useampi. Tällöin säästää aikaa ja vaivaa. Myös tavallisia busseja kulkee muurille, mutta ne ovat usein ahtaita ja kuumia. Taksit ovat hyvä vaihtoehto silloin, kun ruuhkat eivät ole pahimmillaan, ja kun tietää mobiili kasino music, minne on menossa. Koska kuskit osaavat englantia hyvin vaihtelevasti, on hyvä idea pyytää vaikka hotellin vastaanottovirkailijaa kirjoittamaan kohteen osoitteen kiinaksi paperille jo ennen lähtöä. Pohjoiseksi pääkaupungiksikin tituleerattu Peking on yli kolmen vuosituhannen historiallaan yksi ihmiskunnan vanhimmista asutuskeskuksista. Nykyisin pääkaupunki on Kiinan kolmanneksi suurin väestökeskittymä Shanghain ja Chongqingin jälkeen. Myös toukokuussa ja lokakuussa juhlittavat työväen- ja kansallispäivät saattavat aiheuttaa hieman hämminkiä paikallisten käyttäessä ansaittuja lomapäiviään. Muurille järjestetään retkiä, joilla minibussilla ja oppaan johdolla vieraillaan muurilla, mutta pysähdytään usein myös vähemmän kiinnostavissa kohteissa lähinnä kaupallisin tarkoituksin. Matkailijalle Pekingin kiinnostavinta antia lieneekin juuri kaupungin ja koko Kiinan värikkäiden vaiheiden hahmottaminen historiallisten monumenttien ja temppeleiden sekä uututtaan hohkaavien pilvenpiirtäjien törmäyskohdissa. Istahda paikalliseen ravintolaan, tilaa annos maailmankuulua Pekingin ankkaa ja anna miljoonakaupungin tunnelman hurmata. Aikanaan palatsialueelle ei ollut asiaa muilla kuin ylimystöön kuuluvilla. Tää juontaakin Kielletyn kaupungin nimi. Nykyisin asiat ovat kuitenkin toisin, eikä siis kannata ihmetellä, jos paikalle on sattunut nähtävyyksiä ihailemaan yksi jos toinenkin matkailija – kyseessä on kuitenkin koko Kiinan suosituin nähtävyys. Pekingin metroverkoston likipitäen räjähdysmäinen kasvu on matkailijan kannalta erittäin hyvä asia. 17 metrolinjaa kattavat kaupungin varsin hyvin euro casino suomi nimi, ja metro englanninkielisine kuulutuksineen on helpoin tapa kiertää kaupunkia edulliseen hintaan. Ruuhka-aikana ihmispaljous saattaa tosin ahdistaa ja iltaisin alle on otettava muu kulkupeli, sillä metro suljetaan yleensä jo ennen kello yhtätoista.
0 Comments
Leave a Reply. |